Demokratia toimii Kaarinassa
14.12.2016
Kohti sovinnollisempia aikoja
15.8.2018
Demokratia toimii Kaarinassa
14.12.2016
Kohti sovinnollisempia aikoja
15.8.2018
Näytä kaikki

SOTE-palvelujen tuottajiksi tarvitaan osuuskuntia

Jukka Sirén

Osuuskunta-muotoinen yhtiö on jäänyt huomioimatta kaupunkien ja kuntayhtymien yhtiöittäessä kunnallisia palveluita. Osuuskunta on yhtiö. Osuustoiminta ei ole avustustoimintaa, vaan liiketoimintaa, joka palvelee jäsenten omia intressejä.

Yhteiskunta on muuttumassa myönteiseksi osuustoiminnallisille yrityksille.

Ihmiset haluavat osallistua itseään koskeviin päätöksiin ja palveluihin ja luoda niitä sekä itse että yhteistyössä yhteisönsä kanssa. Osuuskunta on ainoa yhtiömuoto, joka aidosti vastaa kuluttajien lisääntyvään oman vaikuttamisen tarpeeseen myös sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottamisessa. Sote-palveluosuuskunnassa palveluja käyttävä asiakas on hyötyjä eikä osakeyhtiön osakkeen omistajalle rahaa tuottava väline.

Asiakasomisteisessa yritystoiminnassa korostuvat sekä henkilökohtainen etu ja omistajuus että yhteisöllinen omistajuus. Sote- palveluja tuottava osuuskunta toteuttaa lähidemokratian ja kansalaisten osallistumisen mahdollisuuden.

”Osuuskunta on jäänyt huomioimatta julkisen sektorin yhtiöittäessä palveluitaan.”

Osuuskunta on Suomessa yllättävän tuntematon yhtiömuoto, vaikka olemme suhteellisesti maailman osuustoiminnallisin valtio. Osuuskunta on jäänyt huomioimatta julkisen sektorin yhtiöittäessä palveluitaan. Tätä sopii ihmetellä, sillä varsin useat kuntapäättäjät ovat suurten osuuskuntien hallinnossa mukana.  Osuuskunnan perustarkoitus poikkeaa osakeyhtiöstä. Oy:n tarkoitus on tuottaa omistajilleen osakkeisiin sijoittamalle pääomalle tuottoa. Siis kun kunta yhtiöittää palvelunsa osakeyhtiöksi onko  tarkoitus tehdä voittoa kunnan palveluilla? Osuuskunta täyttää lain mukaisesti kuntien yhtiöittämisvelvoitteen.

Hienoa, että osa suurista osuuskunnista, ovat menneet Sote-markkinoille. Tosin perustamalla vain osakeyhtiöitä. Se, että ne ovat osuuskuntien omistamia, ei tee osakeyhtiöstä osuuskuntaa.  Nämä osakeyhtiöt palvelevat omistaja-osuuskunnan jäseniä ja toiminta voidaan ajatella olevan osuustoimintaa tukevaa toimintaa.

Miksi oy?Onko osakeyhtiötä helpompi johtaa? Muodostavatko kunnat osakeyhtiöitä, jotta pääsevät eroon demokraattisesta päätöksenteosta?

Omasta kokemuksestani sekä osuuskuntien että osakeyhtiöiden johtajana koen, että demokraattinen johtaminen on haastavaa, mutta erittäin mielenkiintoista työtä.

Osuuskuntaa tulee johtaa. Sote-palveluja tuottavan osuuskunnan johtamisessa tarvitaan liiketoimintajohtamista, asiantuntija-organisaation johtamista ja lisäksi osuustoiminnallisen johtamisen tietoa ja asennetta. Jäsenten on ymmärrettävä valita  osuuskunnan hallintohenkilöiksi ihmisiä, jotka kykenevät ja uskaltavat tehdä strategisia päätöksiä vain osuuskunnan etua ajatellen. Osuuskuntamuoto ei itsessään ole ratkaisu mihinkään.

Kirjoitus on julkaistu myös Turun Sanomissa 17.1.2017

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.