Meitä vastaan hyökättiin -miten eteenpäin?

Julkaistu alunperin 22.8.2017.

Viime perjantain surmat Turun kauppatorilla järkyttävät meitä. Se kaikki, josta olemme lukeneet lehdistä, nähneet televisiosta ja kuulleet radiosta, näyttää nyt tulleen kotiovellemme. Ei enää Pariisissa, Barcelonassa tai edes Tukholmassa, vaan meidän naapurissamme Turussa, tapahtui hyökkäys, jossa kuoli ihmisiä ja joka tehtiin mitä ilmeisimmin terroristisessa tarkoituksessa.

Tämä hyökkäys on horjuttanut turvallisuuden tunnettamme. Se on saanut meidät, ainakin hetkellisesti epäilemään, voimmeko liikkua omilla kotikulmillamme, pelkäämättä joutuvamme silmittömän väkivallan uhriksi? On eri asia miettiä uskaltaisiko lähteä turistimatkalle Barcelonaan, kuin joutua pohtimaan, voiko lähteä lapsensa kanssa torikahville Turkuun. Meidän koskemattomuuttamme on loukattu, ennen kokemattomalla tavalla.

Tähän käsillä olevaan tragediaan kietoutuu myös sankaritarinoita. Vaikka yksi henkilö, mahdollisten tukijoukkojensa kanssa, päätti hyökätä koskemattomuuttamme vastaan, löytyi lukuisia tavallisia ihmisiä puolustamaan lähimmäisiään, jopa oman henkensä ja terveytensä uhalla. Ja kun sanon puolustamaan lähimmäisiään, tarkoitan kanssaihmisiään. Puolustajia ja uhreja ei yhdistänyt muu kuin ihmisyys ja inhimillisyys. Osa näistä sankareista oli kantasuomalaisia, osa pakolaistaustaisia, olipa mukana jopa turisti. Mutta yhtä kaikki, he olivat sillä hetkellä lähimmäisiä hyökkäyksen uhreille ja kävivät vastarintaan.

Toinen sankaritarina on viranomaistoiminta. Vain minuutteja hälytyksestä, epäilty tekijä on saatu kiinni ja vieläpä hengissä. Häntä voidaan kuulustella, hän voi vastata meille kysymykseen miksi? Mikä sai tämän häiriintyneen yksilön hyökkäämään näitä viattomia ihmisiä vastaan?

Me sosialidemokraatit olemme aina kannattaneet avointa yhteiskuntaa, jossa jokainen avun tarvitsija on tervetullut, jossa heikommalle löytyy suoja ja jossa kaikille riittää tilaa. Me sosiaalidemokraatit olemme kuitenkin myös aina kannattaneet yhteisiä sääntöjä ja niiden noudattamista. Meillä onkin nyt yhteiskuntana selvästi oppimista siinä, miten yhteisistä säännöistä ja laeista pidetään kiinni tässä muuttuneessa tilanteessa.

Jos ja kun me edelleen haluamme elää avoimessa yhteiskunnassa, jossa avun tarvitsijoille on tilaa, täytyy meidän myös voida luottaa siihen, että täällä apua saavat pitävät yhteisistä säännöistämme kiinni. Ja jos meillä on yhteiset säännöt sille, kuka on oikeutettu meitä apua saamaan, pitää myös sen sopimuksen päteä. Jos lakiemme perusteella joku käännytetään pois, tästä päätöksestä ja sen toteuttamisesta tulee huolehtia.

Turvallisuusuhat lisääntyvät ja monimutkaistuvat, siksi meidän pitää myös taata, että erinomaisesti toimineiden poliisien ja muiden sisäisestä turvallisuudesta vastaavien viranomaisten toimintaedellytyksistä pidetään huolta kasvavassa määrin.

Mutta ennen kaikkea meidän tulee muistaa, että juuri vahva ja avoin kansalaisyhteiskunta tässäkin tapauksessa osoitti voimansa. Ihonväriin ja kansalaisuuteen katsomatta, ihmiset kauppatorilla lähtivät auttamaan ja puolustamaan kanssaihmisiä. Se antaa meille eniten uskoa tulevaan. Se takaa meille parhaan turvallisuuden tunteen. Se että me voimme luottaa lähimmäisiimme.

Lopuksi haluamme osoittaa vilpittömän osanottomme niille, joita perjantain surmat ja niiden yritykset koskettivat henkilökohtaisesti. Tiedämme, että Kaarinassakin asuu suuri joukko ihmisiä, joiden oma tai lähipiirin elämä järkkyi perjantaina pysyvästi.