Koronasta korvausta koronapotilaita hoitaneille ja välittömästi koronaviruksen kanssa työskenneille
19.1.2021
Lapsen oikeus hyvään tulevaisuuteen ja oikeus omiin unelmiinsa
23.2.2021
Näytä kaikki

Piikkiön vanha osayleiskaava on hyvä pohja uudelle

Luin 26.1.2021 Kunnallislehdessä olleen artikkelin Piikkiön osayleiskaavan uudistamisesta.  Vielä voimassa olevan Piikkiön keskustan osayleiskaavan Piikkiön kunta käynnisti vuoden 1995 lopulla. Kaavatyö kesti yli kolme vuotta.  

Kaavaa käsiteltiin kuulemistilaisuuksissa. Piikkiön Jokilaakson Asukasyhdistyksen tilaisuudessa 9.1.1999 käsiteltiin Puostan ja Katarin aluetta. Asukkaat eivät olleet innostuneita alueelle suunnitelluista ulkoilureiteistä. Kokouksessa sanottiin: ”Joen- ja merenrantojen olevan syvää savimaata, joka olisi ulkoilureitin taloudelliselle rakentamiselle soveltumatonta maaperää. Veneiden kulku vaikeutuisi, jos joessa olisi siltoja. Ulkoilureitti kaislikossa ei myöskään vastaisi tarkoitustaan”.  20 vuotta myöhemmin voi kysellä,  pääseekö veneillä nyt paremmin jokea pitkin, vaikka siltoja ei tullutkaan.

Osayleiskaavaraportissa lausutaan: ”Palvelujen säilyminen ja parantuminen keskustassa edellyttää, että moottoritien ja ohikulkutien varteen ei rakenneta kilpailevaa kaupallista palvelua.” Edelleen todetaan, että moottoritien tuntumaan osoitetuille työpaikka-alueille sopii lähinnä erilainen tuotantotoiminta ja siihen liittyvä kaupallinen toiminta sekä paljon tilaa vaativa vähittäiskauppa.

Tarve rakentaa ulkoilureittejä, jättää vihervyöhykkeitä asukkaiden virkistykseksi ja myös eläimien kulkureiteiksi olivat jo silloin vahvasti mukana Piikkiön kaavoituksessa.  

Kirismäen rampin alueen uudessa suunnittelussa pitää huolehtia edelleen siitä, että alueen ja lähellä olevien asuinalueiden väliin jätetään metsät ja muut luonnonesteet suojaamaan asuinalueita melulta. Moottoritien melu on viime vuosina lisääntynyt siinä määrin, että se häiritsee kesäistä aamukahvilla istuskelua jopa Hadvalantien ja Rungontien risteyksessä asti.

Vanhassa osayleiskaavassa on varaus maakaasuputkea varten ajatuksella, että talojakin voisi lämmittää maakaasulla. Myös ratalinjaus moottoritien pohjoispuolella on kaavassa.

Tehty kaavatyö kannattaa käyttää hyödyksi uuden kaavan pohjana.

Kirjoittaja on Kaarinan SDP:n varavaltuutettu ja kuntavaaliehdokas Esko Lehtisalo, joka toimi Piikkiön kunnanvaltuutettuna vuosina 1993-2008.

1 Comment

  1. Ilkka Ruohonen sanoo:

    Hyvä Esko

    Kaavoittamisen ja rakentamisen suunnittelussa tulisi entistä paremmin huomioida viihtyisien asuinalueiden säilyminen. On valitettavasti totta, että mm. moottoritien melu ulottuu nyt monille Kaarinan asuinalueille. Myös läpikulkuliikenne, jota ei varmaankaan ole tarkoitettu asuinalueiden teille, on selvästi kasvava ongelma. Toivottavasti Kaarinaan valtuustoon tulee Sinun lisäksesi monia valtuutettuja, jotka ymmärtävät ja uskaltavat pitää kaikkien kuntalaisten kaikkinaisen hyvinvoinnin ensisijaisena kuntaa kehitettäessä.

    terveisin

    Ilkka Ruohonen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.