
Katsaus menneeseen valtuustokauteen – miten Kaarinan SDP:n tavoitteisiin on päästy
20.3.2025
Kuntavaaliehdokkaamme 2025
27.3.2025(Juttu on julkaistu 26.3. Kaarina-lehdessä)
Moni muistaa tuon Irwinin hittikappaleen vuodelta 1968. Kovalla työllä hankitut tulot pystytään nopeasti kuluttamaan. Kaarinan kaupungin laskeva tuloskehitys sekä kasvava lainakanta pakottavat etsimään uusia ratkaisuja talouden tasapainottamiseksi. Vaikka kuntien taloustilanne on huono, niin silti on pyrittävä saamaan rahaa säästöön, myös Kaarinan. Kotitaloudetkin pyrkivät säästämään.
Useissa kaupungeissa on laadittu sijoitusstrategia, jotta sijoitustoiminta (toimiala- ja kassavarasijoitussäästäminen) olisi suunnitelmallista ja pitkäjänteistä eri valtuustokaudet ylittävää toimintaa. Mielestäni tulevalla valtuustokaudella on syytä käydä lävitse Kaarinan kaupungin sijoitustoiminnan periaatteet ja tehtävä tarvittavat päivitykset pitkäaikaisen sijoitustoiminnan toimintaperiaatteiden kuvaamiseksi ja käyttöönottamiseksi.
Tavoitteena tulisi olla kasvattaa korkoa korolle sekä lisätä vuosittaisten sijoitusten määrää. Osa saatavista tuotoista käytettäisiin kaarinalaisten hyväksi strategiassa sovitun mukaisesti. Esimerkiksi alentamalla kunnallisveroprosenttia.
Tulevalla valtuustokaudella kaupungin on tehtävä päätökset hyvinvointialueelle vuokraamiensa sote- kiinteistöjen yhtiöittämisperiaatteista kunta- ja kilpailulainsäädännöt huomioiden. Liiketoimintajärjestelyjen tulee turvata kaupungin omistus- ja tavoitetuottotasot. Tämä on myös vastuullista sijoitustoimintaa.
Kurikka on hyvä esimerkki kaupungista, joka on toteuttanut pitkäjänteistä ja vastuullista sijoitustoimintaa. Kurikan kaupunki sai 13 miljoonan euron osinkotulot vuonna 2023, joista se edelleen sijoitti miljoonan uusiin osakkeisiin. Kurikan vuoden 2024 osinkotulot ovat noin kymmenen miljoonaa euroa, Kaarinalla ei mainittavia osinkotuloja.
Pitkäjänteinen ja suunnitelmallinen kaupungin sijoitustoiminta edellyttää puoluerajat sekä valtuustokaudet ylittävää yhteistyötä, nykyisten ja tulevien sukupolvien hyväksi.
Pertti Nurmi
Kuntavaaliehdokas