Hovirinnan koulupäätöksestä ja perusteluista
26.9.2018Henrik Kososelle Kaarina-mitali
26.11.2020Kaarinan kovasta investointiohjelmasta käydään keskustelua niin kaupungin päättävissä elimissä, kuin julkisuudessakin. Tällä hetkellä tapetilla on Valkeavuoren koulun hankesuunnitelma ja siihen liittyvä rahoituspäätös.
Julkisuudessa on esitetty virheellistä väitettä, että koulurakennuksen hinta olisi noussut kymmenen miljoonaa budjetissa hyväksytystä. Budjetissa hyväksytty 25,9 M€ on pelkkä koulurakentaminen perustamiskustannuksineen. Nyt hankesuunnitelman yhteyteen on toivottu luottamushenkilöiden toimesta kokonaishintaa, joka sisältää edellä mainitun lisäksi esim. vanhojen rakennusten purkukustannukset, piharakentamisen, rakennuksen kalustamisen jne. Joten hinnat eivät ole vertailukelpoiset.
Lisäksi hanketta valmisteltaessa on tultu siihen johtopäätökseen, että olisi tarkoituksenmukaista siirtää koko kaupungin kouluja palveleva valmistuskeittiö uuteen rakennukseen ja näin vapauttaa Lukiolta tiloja muuhun käyttöön. Tämäkin muutos on nostanut hankkeen hintaa omalta osaltaan.
Tämä hankesuunnitelma on käynyt läpi jo neljä lautakuntaa, käyttäjät: Sivistys-, vapaa-aika- ja sote-, sekä toteuttajana teknisen lautakunnan. Näissä lautakunnissa hanke on hyväksytty yksimielisesti.
Näin on selvää, että me tarvitsemme tämän kokoluokan palveluyksikön, joka sisältää koulun lisäksi tiloja neuvolalle ja päiväkodille ja takaa nykyaikaisemmat ja tehokkaammat tilat keittiölle.
Hankkeen hinta-arvio perustuu Suomessa toteutettujen koulurakennusprojektien hintoihin, joten vaatimus, että Kaarinassa se olisi toteutettavissa alle keskihintojen on enemmän toive, kuin asia-argumentti.
Kaarinan demarit ovat laaditun ja lautakunnissa hyväksytyn hankesuunnitelman kannalla.
Rahoitus
Valkeavuoren hankkeen rahoitusta esitetään toteutettavaksi kiinteistöleasing-mallilla. Tämän mallin kokonaiskustannukset ovat jonkin verran kalliimmat, kuin lainaa ottamalla, omaan taseeseen rakentamalla. Lisäksi se sitoo rakennuksen rahoituksen käyttötalouteen. Näin ollen lyhennysvapaita ei voida ottaa, rahoituksen uudelleen järjestely on hankalampaa ja leasingin jäännöserä (n. 33% hankkeen arvosta) pitää kuitenkin rahoittaa 20 vuoden päästä. Me näemme, että tämä on nykyisten vaikeiden päätösten siirtämistä tulevaisuuteen. Lisäksi käyttötalouteen siirrettävä rakentamisen rahoitus pakottaa supistamaan käyttötaloutta joltain muilta osin ja koska tämän hetkinen investointitarve kohdistuu sivistyspalveluihin, pelkona on, että sopeuttaminen kohdistuu opetukseen ja varhaiskasvatukseen.
Pahimmassa tapauksessa kaupunki voisi joutua heikkona vuotena ottamaan velkaa maksaakseen leasingmaksut, eli maksamaan korkoa korolle. Tämä ei ole Kaarinan SDP:n mielestä kestävää talouspolitiikkaa.
Tehtyjen selvitysten perusteella Kaarinalla on velanottokykyä koko kookkaalle investointipaketille ja kun investoinnit tehdään juuri tulevaisuuden kaarinalaisiin, myös velanmaksukykyä kaupungin vetovoiman edelleen vahvistuessa. Talouden tasapainottamista tarvitaan joka tapauksessa, tehdään investoinnit millä tahansa tavalla. Tällä hetkellä ei kuitenkaan ole selkeää näkemystä siitä, mitä nämä tasapainottamisen toimenpiteet tulevat olemaan.
Näistä syistä Kaarinan SDP kannattaa omaan taseeseen rakentamista rahoitusmuotona.
Lisätiedot;
Timo Virkkula
Kaarinan SDP:n valtuustoryhmän pj.
0400 – 598 625
Niina Alho
Kaarinan SDP:n kunnallisjärjestön pj.
0400 – 966 569