Terveyskeskuksesta pitää saada apua kun on tarve
23.5.2021
Valtuustoaloite puiden määrän lisäämiseksi ja ylläpitämiseksi rakennetuilla alueilla
10.10.2021
Terveyskeskuksesta pitää saada apua kun on tarve
23.5.2021
Valtuustoaloite puiden määrän lisäämiseksi ja ylläpitämiseksi rakennetuilla alueilla
10.10.2021
Näytä kaikki

Laajennettu oppivelvollisuus on tulevaisuusteko

Oppivelvollisuus laajenee ensi syksystä 18 ikävuoteen ja samalla toisen asteen tutkinnosta tulee aidosti maksuton. Sanna Marinin hallitus on luvannut, että uudistuksen kustannukset korvataan kunnille täysimääräisenä. Uudistus ei siis tarkoita sitä, että perusopetuksesta joudutaan leikkaamaan.

Uudistus, jonka tavoitteena on suomalaisten osaamistason parantaminen, vaikuttaa koko ikäluokkaan. Se ei ole vain yksittäisiin nuoriin kohdistuva täsmä toimi. Koulutukseen sijoitettu raha maksaa itsensä takaisin.

Maksuton toinen aste mahdollistaa kaikkien nuorten opiskelun ja on myös huomattava taloudellinen etu perheille. Jo yhden nuoren keskiasteen koulunkäynnistä kertyy perheelle nykyisellään tuhansien eurojen lasku. Ensi syksystä alkaen opiskeluvälineet ja -materiaali ovat nuorelle ilmaisia.

Koulutus on tehokas tapa ehkäistä yhteiskunnallista eriarvoistumista. Peruskoulun oppimäärällä ei nyky-yhteiskunnassa enää pärjää, joten me emme saa jättää yhtään nuorta ilman toisen asteen tutkintoa.

Laajennettu oppivelvollisuus on tulevaisuusteko ja mahdollisuus rakentaa yhteiskuntaa, jossa kaikista lapsista ja nuorista voi tulla mitä tahansa.

Noora Nieminen, historian ja yhteiskuntaopin opettaja ja työsuojeluvaltuutettu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.