Aluevaaliehdokkaat
15.12.2021
Psykiatrisia sairaanhoitajia kouluihin
18.2.2022
Näytä kaikki

Sari Hukkaselle Kaarina-mitalli

Kaarina-päivän juhlaa vietettiin 25.11.2021 Kaarina-salissa. Juhlassa jaettiin Kaarina-mitalit, Nuorten urheilijoiden palkinnot ja Krykä-palkinto.

Tänä vuonna jaettiin viisi Kaarina-mitalia ansiokkaasta työstä Kaarinan hyväksi. Kaarinan SDP kunnallisjärjestön sekä valtuustoryhmämme puheenjohtaja Sari Hukkanen oli yksi palkituista. Sari palkittiin pitkäaikaisesta luottamustoimista, aktiivisesta toiminnasta koulumaailmassa sekä urheiluseuroissa.Sari on aloittanut jo nuorena poliittisen vaikuttamisen, hänet valittiin ensimmäiseen lautakuntaan vasta ollessaan 25-vuotias. Muutettuaan Kaarinaan 2007, Sari tuli valittua heti valtuustoon ja nyt meneillään on jo kolmas valtuustokausi. Sari on vaikuttanut myös eri luottamustoimissa ja lautakunnissa, mm. kaavoituslautakunnassa, teknisessä lautakunnassa sekä nyt kaupunkikehityslautakunnassa varapuheenjohtajana. Sari on ollut aktiivinen toimija myös koulun ja kodin yhteistyössä sekä eri urheiluseuroissa. Sari tunnetaan aktiivisena toimijana, joka ei pelkää ottaa vastuuta ja työ jatkuu edelleen.

Paljon onnea Sarrille ansaitusta mitallista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.