Psykiatrisia sairaanhoitajia kouluihin
18.2.2022
Vappupiknikkikin
7.5.2022
Näytä kaikki

Sote-järjestöjen toimintaedellytykset turvattava

Valtuutettu Tuula Törnblom luki sosialidemokraattisen valtuustoryhmän valtuustoaloitteen 14.3.2022 valtuustossa.

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen siirtyminen hyvinvointialueelle vaikuttaa myös sosiaali- ja terveysalan järjestöjen toimintaan. Järjestöjen toiminnalla on merkittävä vaikutus asukkaiden hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämiseen ja vahvistamiseen. Järjestöjen toiminta täydentää julkisia palveluita, esimerkiksi osana palveluketjua tai -kokonaisuutta. Toimintaympäristön muutos haastaa myös järjestöt rakentamaan yhteistyötä hyvinvointialueiden ja kuntien kanssa. Järjestöjen toiminnan tukeminen säilyy myös jatkossa kuntien vastuulla, koska hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on yhä edelleen myös kuntien vastuulla.

Monet Suomen kunnat eivät vielä tiedä, miten ne aikovat jatkaa järjestöjen avustamista vuodesta 2023 eteenpäin, kun palvelujen järjestämisvastuu siirtyy hyvinvointialueille. Tämä tieto käy ilmi marraskuussa 2021 julkaistun Suomen sosiaali ja terveys SOSTE ry:n ja alueellisten verkostojärjestökumppaneiden Järjestöjen sote-muutostuen kyselystä. Kunnille suunnatun kyselyn mukaan noin kolmasosassa kunnista ei vielä tiedetä, miten avustaminen jatkuu hyvinvointialueiden rinnalla.

On tärkeää, että järjestöjen tukemisen toimintatavoista sovitaan yhdessä hyvinvointialueen kanssa niin, etteivät sote-järjestöjen toimintamahdollisuudet vaarannu muutosvaiheessa. Käytännössä tämä tarkoittaa muun muassa tilojen käytön varmistamista, järjestöavustuksien turvaamista sekä kuntien ja hyvinvointialueiden välisestä työnjaosta sopimista.
Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä esittää, että vuoden 2022 aikana Kaarin
• laatii yhdessä tulevan hyvinvointialueen kanssa toimintaperiaatteet sosiaalija terveysjärjestöjen tukemisesta. Periaatteiden avulla turvataan järjestöjen toimintaedellytykset myös tulevaisuudessa.
• määrittelee vastuutahot, joille sote-järjestöjen tukeminen kuuluu jatkossa Kaarinassa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.