Valtuustoaloitteemme on kuultu
1.6.2022Psyykkarit eivät saaneet kannatusta
5.9.2022Ennen kesäkuun valtuustoa jaettiin Kaarinan luottamushenkilöille ansiomerkkejä. Myös meidän jäsenistöämme palkittiin. Kultaisen ansiomerkillä palkittiin Jarmo Järviö. Hopeisella ansiomerkillä palkittiin Jere Järvinen, Esko Koivisto, Tapani Mellanen ja Marjukka Viljanen.
Suomen Kuntaliitto myöntää kultaisen ansiomerkin 30-vuoden ansiokkaasta työstä kunnallishallinnon hyväksi ja hopeinen ansiomerkki voidaan myöntää jo 20 vuoden jälkeen. Kuntien itsehallinto alkoi vuoden 1865 kunnallisasetuksesta ja sitä vahvistamaan perustettiin kuntien keskusjärjestöt: Ensimmäisen ansiomerkin upeasta työstä kuntien hyväksi järjestöt myönsivät vuonna 1944.
Ansiomerkit jakoi kaupunginjohtaja Harri Virta ja valtuustonpuheenjohtaja Niina Alho. Kiitospuheessaan valtuustonpuheenjohtaja kiitti kaikkia ansiomerkin saajia heidän uurastuksestaan kaupunginvaltuutettuna ja luottamushenkilönä demokratian toteutumiseksi.
”Työ on muuttunut paljon viimeisten kahden- kolmenkymmenen vuoden aikana. Te ansiomerkin tänään saavat, olette nähneet monia eri vaiheita kaupunkimme rakentumisessa. Olette olleet rakentamassa parasta paikkaa elää, asua ja yrittää. Te olette olleet huolehtimassa demokratian toteutumisesta ja moniäänisestä keskustelusta.”
Tilaisuuden päätti kakkukahvit.